Testissä: Sony A7 ja 28-70mm f3.5-5.6 objektiivi

Näin alkuun lienee syytä varoittaa lukijaa, että tämä artikkeli perustuu täysin omiin henkilökohtaisiin mielipiteisiini. En edes yritä kirjoittaa objektiivista arvostelua, vaan keskityn ennemminkin jakamaan kokemuksia ja ajatuksia, joita kameran käyttö minussa herätti.

Sony A7 julkaistiin jo reilu vuosi sitten ja sai syksyllä seuraajan A7 II mallista, mutta on siitä huolimatta hyvinkin ajankohtainen kamera. A7 II paransi kameran käytettävyyttä ja lisäsi kuvanvakaajan suoraan runkoon, mutta kuvanlaadun puolesta kameroissa ei pitäisi olla juurikaan eroja, sillä molemmat käyttävät samaa kennoa ja samaa prosessoria. Sen sijaan suurin ero on hinnassa: A7 II runko maksaa tätä kirjoittaessa 1 900 €, kun taas A7 rungon saa 1 200 eurolla. Tämä on 300 € vähemmän kuin Nikonin ja Canonin halvimmat 35mm kennolla varustetut kamerat. A7:n hinta tarkoittaa myös sitä, että se on varteenotettava vaihtoehto esim. Fujifilmin X-T1:lle ja Olympuksen OM-D E-M1:lle, joissa molemmissa on pienemmät APS-C ja m4/3 kokoluokan kennot.

Joten kun tilaisuus saada A7 ja 28-70mm kittiobjektiivi pariksi viikoksi lainaan tarjoutui, niin pitihän siihen tarttua. Varsinkin kun aina välillä on tullut leikiteltyä ajatuksella käyttää A7 kameraa vanhempien Nikonin AF objektiivien kanssa. 1 200 € + adapteri ja objektiivit on kuitenkin aika suolainen hinta kokeilulle, jonka lopputuloksesta ei ole hirveän tarkkaa tietoa, joten asia on jäänyt ajatusleikin tasolle. Vaikka peilittömät kamerat mahdollistavat useiden eri valmistajien objektiivien käytön adaptereiden avulla, käyttäytyvät eri objektiivit eri tavoin kamerasta riippuen: tulokset voivat olla loistavia, mutta myös kärsiä merkittävistä ongelmista kuten moni Leican M sarjan objektiiveja Sony A7r kameran kanssa kokeillut on joutunut huomaamaan.

Vaikka en päässytkään testaamaan A7:aa muilla kuin mukana tulleella kittiobjektiivilla, antoi pari viikkoa kuitenkin aika hyvän käsityksen kameran käytettävyyteen liittyvistä heikkouksista ja vahvuuksista, sekä kameran soveltuvuudesta omaan kuvaustyyliini.

Kuvaaminen

Tarkennusnopeus kirkkaassa valossa osoittautui erinomaiseksi ja tuntumaltaan vähintäänkin yhtä nopeaksi Olympuksen OM-D E-M5:n kanssa. Käytännössä päiväsaikaan kuvatessa voi suljinnapin painaa pohjaan ja kamera tarkentaa sekä ottaa kuvan lähes välittömästi. Kuitenkin jo sisävalaistuksessa 1,5 metrin päähän tarkentaessa tarkennusnopeus hidastui huomattavasti ja kamera alkoi metsästämään lukitusta, vaikka A7:n kennossa on vaihetarkennuspikseleitä nopeampaa tarkennusta varten. Vertailun vuoksi pelkkään kontrastinmittaukseen perustuva E-M5:n automaattitarkennus toimi Sonya nopeammin. Ulkona auringonlaskun jälkeen katuvalaistuksessa A7 kuitenkin tarkensi etenkin muutaman metrin päässä ja kauempana oleviin kohteisiin ongelmitta.

Mitä automaattitarkennukseen muuten tulee, niin tarkkuudessa on toivomisen varaa etenkin hämärämmissä olosuhteissa: joskus se toimi ongelmitta, mutta toiste ei voinut kuin ihmetellä, että miksi kamera näytti tarkennuksen onnistuneen.

Se minkä Sony menettää automaattitarkennuksessa se kuitenkin voittaa moninkertaisesti takaisin manuaalitarkennuksen helppoudessa. Focus peaking toimii loistavasti. Vaikka itse en ole juurikaan tottunut manuaalitarkennusta käyttämään, tekee Sony siitä niin helppoa, että ei ole mitään syytä olla vaihtamatta manuaalille olosuhteissa, joissa automaattitarkennus takkuaa. Tämän vuoksi ei myöskään yllätä, että A7 sarjan kameroista on tullut todella suosittuja muiden valmistajien käsitarkenteisten objektiivien kanssa.

Auto-ISO toimii hyvin ja antaa mahdollisuuden valita sekä pienimmän että suurimman sallitun herkkyyden. Pienin sallittu suljinnopeus vaikuttaisi kuitenkin olevan sidottu 1/60 sekuntiin, mikä ei sinällään ole erityisen järkevää jos on kuvaamassa esimerkiksi paikallaa olevaa kohdetta laajakulmalla. Polttovälin noustessa kamera vaikuttaisi nostavan pienintä sallittua suljinnopeutta.

Sony A7:n EVF eli sähköinen etsin on todella hyvä. Kooltaan se ei aivan vedä vertoja tämän hetken parhaimmistolle, mutta terävyys ja päivitysnopeus ovat sitä luokkaa, että äkkiseltään katsottuna voisi helposti luulla käyttävänsä optista etsintä.

Ensimmäinen kunnon testi A7:lle tuli 22. joulukuuta kun kuvasin Helsingin keskustassa kovassa lumisateessa. Nämä olosuhteet olisivat olleet mille tahansa kameralle hankalat, mutta Sony selvisi mallikkaasti. Joskin lunta meni etsimeen, minkä jälkeen kamera ei enää automaattisesti tunnistanut onko silmä etsimellä vai ei. Eli vaihto takana olevan näytön ja etsimen välillä kannattaa hoitaa käsipelillä hankalammissa olosuhteissa.

Kameran ergonomia ja mukana tulleen 28-70mm f3.5-5.6 objektiivin keveys tekivät myös yhdellä kädellä kuvaamisesta helppoa, mitä ei ihan heti uskoisi ottaen huomioon objektiivin koon.

Yksi asia mikä etenkin meitä street-kuvausta harrastavia kiinnostaa on kameran suljinääni. Yleisesti ottaen peilittömät kamerat ovat peilillisiä hiljaisempia. Sony A7:aa ei voi kuitenkaan kovin huomaamattomaksi luonnehtia, vaikka samaan aikaan julkaistussa A7r mallissa on vieläkin kovaäänisempi suljin.

Valikot ja käytettävyys

A7:ssa on kiitettävän laajat kustomointimahdollisuudet: kolme erillistä funktionappia ja niiden lisäksi kameran takana olevan rullan ympärillä olevat napit (ylintä lukuunottamatta) ovat kustomoitavissa. Myös rullaan sidottua toiminnallisuutta voi muuttaa. Vakiona sillä säädetään ISO-herkkyyttä, mikä kuulostaa loistavalta – kaikki tärkeimmät kontrollit suoraan sormien ulottuvilla – mutta valitettavasti rulla on varsin herkkä ja liikkuu aivan liian helposti vahingossa. Asetin lopulta ISO-herkkyyden valinnan kameran päällä olevaan C1 nappiin ja laitoin rullan pyörimään tyhjää.

Sony saa lisäpisteitä takana olevasta Fn napista, joka avaa monesta kamerasta tutun pikavalikon ja tarjoaa nopean pääsyn useasti käytettyihin toiminnallisuuksiin. Hienona lisänä valikon sisältö on myös kustomoitavissa.

Kaiken kaikkiaan tämä on kamera, joka antaa käyttäjälleen runsaasti vapautta. Miten sitä haluaa käyttää on itsestä kiinni, sen sijaan että kamera pakottaisi kuvaamaan tietyllä tavalla. Tätä ei kannata aliarvioida etenkään silloin jos on siirtymässä kamerajärjestelmästä toiseen. Vaihdoin itse yli kaksi vuotta sitten Nikonista Olympukseen ja vaihtoa helpotti suuresti se, että sain kameran käyttäytymään pitkälti Nikonin tavoin. Selkäytimeen juurtuneita tottumuksia ei tarvinnut opetella uudestaan.

Ainoa varsinainen miinus tulee tarkennuspisteen valinnasta. Kaikesta kustomoitavuudesta huolimatta takana olevan rullan ympärillä olevia nappeja ei saa sidottua suoraan tarkennuspisteen valintaan. Tämä on mielestäni yksi suurimmista suunnitteluvirheistä, joka vielä jostain syystä vaivaa tiettyjä kameravalmistajia. Fujillakin meni yli kaksi vuotta tuoda näin itsestäänselvä toiminnallisuus omiin kameroihinsa (Paitsi tietenkin X-E1:een jolla itse kuvaan. Murphyn laki.) firmware päivitysten kautta. Esimerkiksi valkotasapainolle tai kuvaustilalle löytyy kyllä usein kontrollit, mutta kameroiden automaattinen valkotasapainon määritys on nykyään niin hyvä, että manuaalista valintaa tarvitsee erittäin harvoin. Myös kuvaustilan vaihto – ainakin omalta osaltani – on niin harvinaista, että ei ole mitään syytä miksi se ei voisi olla pikavalikon takana. Tarkennuspisteen valinta sen sijaan on ominaisuus mitä käytän jatkuvasti.

Vielä turhauttavammaksi tämän tekee se, että tarkennuspistettä siirtäessä on helppo vahingossa pyöräyttää takana olevaa rullaa, jolloin kameran hyppää tarkennuspisteestä tarkennustilan valintaan. Tämä sekoilu puolestaan johtaa menetettyihin kuviin.

Lopuksi yksi asia minkä kanssa ainakin minun oli vaikea päästä sinuiksi on kameran laukaisin. Se tuntui omaan makuuni turhan herkältä, eikä siinä ollut riittävän selkeää eroa puoleen väliin painamisen ja kuvan ottamisen välillä. Muistaakseni Olympus OM-D E-M1:tä kokeillessani jäi sama mielikuva. Tämä on ongelmallista etenkin kun yrittää lukita tarkennuksen tiettyyn kohtaan vaikkapa odottaakseen, että joku henkilö astuu kuvaan, mutta päätyykin vahingossa ottamaan kuvan väärään aikaan. Sinänsä kysymys on varmasti myös siitä mihin on tottunut, enkä usko ettteikö tähänkin tottuisi jos kameraa käyttäisi pidemmän aikaa.

Mitä käytettävyyteen liittyviin asioihin yleisesti tulee, niin suosittelen kokeilemaan kameraa kaupassa ennen ostopäätöstä. Miten kamera istuu käteen? Miltä napit ja rullat tuntuvat käyttää? Ovatko tärkeimmät säädöt intuitiivisesti sormien ulottuvilla?

Kuvanlaatu

Kamerassa oli tullessaan 1.00 firmware. Viimeiset pari vuotta ovat osoittaneet, että valmistajat ovat alkaneet tuoda enenevässä määrin merkittäviäkin uusia ominaisuuksia ja parannuksia firmware-päivitysten muodossa. Sony julkaisi lokakuun lopulla 1.10 version joka parantaa mm. kameran käynnistysnopeutta ja jpeg kuvanlaatua. Firmwaren päivittäminen ei kuitenkaan sujunut ilman ongelmia. Jostain käsittämättömästä syystä Sonyn päivitysohjelmisto ei toimi uudemmissa Mac OS X 10.10 (Yosemite) käyttöjärjestelmissä. Toisin sanoen jos omistat vain Macin, ja olet pitänyt käyttöjärjestelmäsi ajan tasalla, et pysty päivittämään kameran firmwarea.

Ensimmäisiä kameralla otettuja kuvia tietokoneelle siirtäessä huomasin, että vaikka Sonyssa on suurempi kenno ja resoluutiotakin 24 megapikseliä, on sen RAW-tiedostojen koko kuitenkin samaa luokkaa Fujifilm X-E1:n 16 megapikselin APS-C kokoluokan kennon RAW-tiedostojen kanssa. Usein Sonyn tiedostot olivat jopa pienempiä kuin Fujin (n. 25 megatavua verrattuna Fujin 26 megatavuun). Kaiken järjen mukaan mitä suurempi pikselimäärä kennolla ja mitä suurempi kennon koko, sitä enemmän raakadataa ja sitä suuremmat tiedostot. Sonyn kanssa näin ei kuitenkaan ole.

Tähän kummallisuuteen löytyi vastaus Googlesta. Ilmeisesti Sony käyttää RAW-tiedostoissaan pakkausta, joka ei tallenna kaikkea kameran kennosta tulevaa dataa:

As discussed in some detail in the review of the Sony A7R, the Sony A7 and A7R and other Sony cameras all use an 11 + 7-bit lossy compression scheme: 11-bit range with 7-bit delta values from 14-bit pipeline (8 bits per pixel in effect). Compare that to a Nikon 14-bit lossless image file. There is a difference, and I am certain it explains some of the not-so-great pixel quality I’ve seen in field images (in localized areas, not in totality), but it has been hard to pin down.
Lisää aiheesta digglloyd ja RawDigger sivuilla.

Suurin kuvanlaatuun vaikuttava negatiivinen tekijä on kuitenkin kameran mukana tuleva kittiobjektiivi, joka ei ole erityisen terävä. Vaikka objektiivin valovoima on kittizoomille tyypillinen f3.5-5.6, niin edes 35mm kennon kyky käsitellä korkeampia ISO-herkkyyksiä ei auta talvihämärässä kuvatessa. Tilannetta hankaloittaa myös se, että suurimmilla aukoilla kuvatessa objektiivi piirtää huomattavan pehmeää jälkeä, joka ei häviä kuvan reunoilta edes f8 aukkoon mennessä.

Mitä kohinan määrään korkeammilla ISO-herkkyyksillä kuvatessa muuten tulee, niin verrattaessa Sonyn RAW-tiedostoja pienempikennoiseen Fujifilm X-E1:een, onnistuu Fuji säilyttämään selvästi paremmin yksityiskohtia ja terävyyttä aina ISO 3200 herkkyyteen asti. Toisaalta taas en pysty sanomaan johtuuko tämä ero enemmänkin kameroista vai käytettävissä olleista objektiiveista. ISO 6400 herkkyyteen mentäessä Fujin kuvissa esiintyy huomattavasti enemmän rakeisuutta Sonyyn verrattuna, mutta Sony puolestaan puurouttaa yksityiskohtia Fujia pahemmin.

Tarkempaa analyysiä etsivän kannattaa suunnata Dpreview:n sivuilla olevaan työkaluun, jolla on helppo verrata eri kameroita eri ISO-herkkyyksillä toisiinsa.

Yhteenveto

Pidin:

EVF on loistava.
Kameran kustomoitavuus.
Kääntyvä näyttö.
Wifi.
Focus peaking toimii loistavasti.
Kameraa oli helppo käyttää myös sormikkaat kädessä.

Petyin:

RAW-tiedostot eivät sisällä todellista kameran tallentamaa raakadataa.
28-70mm objektiivin kuvanlaatu.
Kuvanlaatu suuremmilla ISO-herkkyyksillä.

Parantaisin:

Suljinääni voisi olla hiljaisempi.
Takana olevan rullan pitäisi olla jämäkämpi.
Sonyn FE-järjestelmä on edelleen varsin puutteellinen objektiivien osalta, minkä lisäksi Sonyn 2014 vuodelle lupaamat objektiivit (esim. 90mm f2.8 macro, 35mm f1.4, 24mm f2, 28mm f2…) loistavat yhä poissaolollaan.
Kameran firmwaren päivittämisen ei pitäisi missään nimessä olla riippuvaista tietokoneen käyttöjärjestelmästä.

Mietin pitkään miten tämän artikkelin lopettaisi. Pienistä ärsyttävyyksistä huolimatta A7:lla oli todella mukava kuvata. Kameran vahvuudet ovat heikkouksia merkittävämpiä ja suurin osa heikkouksista on sellaisia, että niiden kanssa oppii kyllä elämään. Mutta kenelle tämä kamera sopisi parhaiten? Kenen kannattaisi oikeasti ostaa se?

A7 mallistossa on tällä hetkellä kolme muuta kameraa: A7r:ssä (n. 1 500 €) on parempaa kuvanlaatua haluaville erinomainen 36 megapikselin kenno. A7s (n. 2 300 €) tekee kenties markkinoiden parasta jälkeä korkeilla ISO-herkkyyksillä ja nauhoittaa 4k videota. A7 II (n. 1 900 €) on puolestaan kuvanlaatua lukuunottamatta monilta osin se parempi kamera.

Väittäisin, että A7:lla on kaksi ominaisuutta jotka voidaan katsoa eduiksi: hinta ja mahdollisuus käyttää helposti muiden valmistajien objektiiveja. Jos kuitenkin katsotaan tarkemmin järjestelmän kokonaiskustannuksia, niin A7:n hintaetu ei olekaan mitä äkkiseltään luulisi. Nikonin ja Canonin täysikennoiset kamerat alkavat 1 500 eurosta kun taas A7:n saa 300 € halvemmalla, mutta heti kun kamerarungon rinnalle aletaan lisäämään objektiiveja, tuo 300 € etu katoaa nopeasti.

Sonyn 55mm f1.8 objektiivi maksaa 900 €. Nikonin 50mm f1.4:n saa uutena 400 eurolla. 35mm objektiiveissa Nikonilla kuvaava säästää yli 100 € hinnassa ja saa lisäksi reilun f-stopin verran lisää valovoimaa. Zoomeissa tilanne on sama: Sonyn 24-70mm f4 maksaa n. 1 100 €. Nikonin 24-120mm f4 on 150 € edullisempi. Vastaavissa telezoomeissa hintaero on 100 € Nikonin eduksi.

Hinta ei siis lopulta olekaan järkevä peruste A7:n hankkimiselle. Entäpä muiden valmistajien objektiivien käyttö adaptereilla? Focus peaking tekee käsivaralla tarkentamisesta helppoa ja nopeaa. Esimerkiksi Nikonin vanhemmat AF objektiivit ovat sekä edullisia että optisesti laadukkaita. Tältä osin A7:lla on myös selkeä etu ainakin A7r:ään verrattuna: vaikka molemmissa kameroissa on fyysisesti samankokoiset kennot, toimii A7 ymmärtääkseni huomattavasti A7r:ää paremmin muiden valmistajien objektiivien kanssa.

Sony A7 on mielestäni harkitsemisen arvoinen kamera jos hyllyssä on jo entuudestaan täysillä manuaalisäädöillä varustettuja Canonin, Nikonin, Olympuksen, tai Leican objektiiveja, jotka kaipaavat uutta elämää modernissa kamerassa. Muussa tapauksessa – mitä Sonyn kameroihin tulee – sijoittaisin rahani ennemmin A7r:ään (kuvanlaadun ollessa se tärkein kriteeri) tai useita satoja euroja halvempaan APS-C kennoiseen a6000 kameraan, jossa on A7:n tavoin 24 megapikseliä resoluutiota, mutta mm. parempi automaattitarkennus ja huomattavasti nopeampi sarjakuvaus. a6000:een on saatavilla myös laajempi valikoima keskimäärin valovoimaisempia ja edullisempia objektiiveja, minkä lisäksi se toimii vähintäänkin yhtä hyvin muiden valmistajien objektiivien kanssa.